Laulu-Miesten johtaja

Matti Hyökki

Matti Hyökki kutsuttiin Laulu-Miesten (LM) johtajaksi 1998.
 

Hän aloitti opintonsa yhdeksänvuotiaana Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla pääaineenaan pianonsoitto. Kirkkomuusikon ja  musiikinopettajatutkintojen lisäksi Hyökki on suorittanut taiteellisen tohtorintutkinnon kuoromusiikin alueella.

Kuoronjohtajana Hyökillä on vankka kokemus niin seka-, mies- kuin lapsikuoroistakin. Suomen kuorokulttuurin kannalta keskeisessä asemassa vaikuttanut Hyökki on toiminut Sibelius-Akatemian kuoronjohdon lehtorin ja myöhemmin professorin virassa vuodesta 1982, Ylioppilaskunnan Laulajien (YL) taiteellisena johtajana 1980-2010, Suomen Kansallisoopperan kuorokapellimestarina 1992-1995 ja Klemetti-Opiston kamarikuoron johtajana 1992-2004. Savonlinnan Oopperajuhlakuoron taiteellisena johtajana Hyökki aloitti 2008.

Hyökki on johtanut yli 120 kanta- ja Suomen ensiesitystä, johtanut yli 50 kuoroäänitettä ja vieraillut johtajana Skandinaviassa, Baltiassa, Euroopassa, Yhdysvalloissa, latinalaisessa Amerikassa, Singaporessa, Japanissa ja Kiinassa.


Kuoroammattilaisten kansainvälisissä kokoontumisissa Hyökki on pitänyt innostusta herättäviä työpajoja. Hän on kysytty jäsen kansainvälisten kuorokilpailujen tuomaristoissa.

Johtajan assistentti

Helge Kõrvits

Johtajan assistentti, jo vuodesta 1991 yhtäjaksoisesti maamme kuoroelämän hyväksi Suomessa toiminut musiikin maisteri Helge Kõrvits, valittiin avustamaan Matti Hyökkiä syksyllä 1998. Helge Kõrvits valmistui musiikkinopettajaksi Eestin Musiikkiakatemiasta vuonna 1993. Hän on opiskellut Sibelius-Akatemian kuoron- ja orkesterinjohdon koulutuslinjalla Matti Hyökin johdolla.  Kuoronjohdon diplomin hän suoritti keväällä 1998.

Helge Kõrvits on johtanut Savolaisen Osakunnan Laulajia, rovaniemeläistä Seitakuoroa ja Lauttasaaren Laulajia. Nykyisin hän on myös Espoon Mieslaulajien taiteellinen johtaja.

 

©2010 Laulu-Miehet ry