|
|

Laulu-Miehet
1914
|
|
|
|
MIESKUORO URISEVAT UKOT
|
|
Urisevat Ukot on Helsingissä toimiva, Laulumiesten seniorilaulajien vuonna 1932 perustama laulukunta, jonka ensi sijainen tehtävä on ylläpitää aktiivisen laulu-uransa jättäneiden lauluveljien laulutaitoa ja jatkaa sitä yhteishenkeä, joka on leimaa antavaa mieskuorokorporaatioille. Urisevien Ukkojen jäseneksi voi liittyä Laulumiehissä , Ylioppilaskunnan Laulajissa tai Polyteknikkojen Kuorossa jäseninä olleet laulajat täytettyään 50 vuotta. Poikkeuksellisesti jäseneksi voidaan hyväksyä myös muu ansioitunut mieskuorolaulaja. Niin ikään laulukunnalla voi olla säveltaiteilijajäseniä, kunniajäseniä ja kannattajajäseniä.
|
|
Laulukunta Urisevat Ukot kokoontuu syys-toukokuun välisenä aikana kerran kuukaudessa lauluiltaan, joka pidetään pääsääntöisesti lähimpänä kuukauden 15. päivää olevana tiistaina alkaen kello 18.00. Lauluiltojen ohjelmisto koostuu ennen kaikkea läsnäolevien jäsenien laulamista mieskuorolauluista, jotka edustavat perinteistä mieskuoro-ohjelmistoa, toki uudenpaakin musiikkia mahtuu joukkoon. Usein esiintyy lauluilloissa ulkopuolisia vieraita , joiden esitysten aiheet monesti liittyvät musiikkiin tai yleistä mielenkiintoa omaaviin ajankohtaisaiheisiin. Lauluillat järjestetään Laulumiesten Juhlahuoneistossa ja lauluillan yhteydessä syödään Laulumiesten Ravintolan laulajahintaan tarjoama päivällinen, jonka jokainen itse maksaa.
|
|
Urisevat Ukot tekee myös vierailuja veljeskuorojen luokse ja vastavuoroisesti kutsuu kuoroja vierailulle. Urisevat ukot ei varsinaisesti konsertoi mutta osallistuu vuoden varrella moniin hyväntekeväisyysaiheisiin, isänmaallisiin tai muuten toimintaa lähellä olevien piirien järjestämiin tilaisuuksiin kuoromusiikkia esittämällä. Kuoron tämänhetkinen kirjavahvuus on n. 130 laulajaa, joista lauluiltoihin osallistuu yleensä 50-70 lauluveljeä. Kuoron puheenjohtajana toimii Jouni Vainio puh.050-4095666. Katso hallitus klikkaamalla alla olevaa linkkiä.
|
|
|
©2010 Laulu-Miehet ry
|
|